Blog

Osakilpailu 3: Pärnu 27.-28.6.2014

Torstain treenit

Torstaina pääsin ensimmäistä kertaa Pärnun uudistetulle radalle. Jännitystä oli ilmassa, sillä meillä ei ollut torstain lisäksi kuin perjantain muutama testisessio aikaa saada säädöt, ajolinjat ja säädöt kuntoon. Torstaipäivä meni jarrubalanssia hakiessa, joka oli pahasti pielessä. En ollut tyytyväinen päivään, mutta onneksi ajolinjat ja säädöt vanhoille renkaille saatiin kohtuullisen hyviksi.


Perjantain reenit ja aika-ajot

Perjantai oli tärkeä päivä, sillä hukassa ollut jarrubalanssi oli saatava kuntoon ja viimeiset hienosäädöt kohdalleen, sillä iltapäivällä ajettiin jo poikkeavasti aika-ajot. Sain ne aamun sessioissa kuntoon ja auto toimi loistavasti tuoreemmalla renkaalla. 

Aika-ajoissa sää yllätti kaikki ja pudotti sateen juuri ennen aika-ajoamme ja lakkasi samantien kun lähdimme radalle. Oli siis tiedossa haastava aika-ajosessio, jossa isoimman riskin ottava kuljettaja saisi paalupaikan. Ensimmäisessä osiossa rata oli vielä täysin märkä ja tein 1,5 sekunnin pohja-ajan. Tuntuma oli hyvä. Toiseen sessioon lähtiessä ajolinja oli suurilta osin jo kuiva, muutamia mutkia lukuunottamatta. Otin hieman riskiä, jotta varmistaisin paalupaikan ja se onnistui. Toin auton ehjänä takaisin varikolle paalupaikka taskussa.


Lauantain ensimmäinen lähtö

Lauantaipäivästä tuli aurinkoinen ja lämmin päivä. Ensimmäisessä lähdössä ensimmäisessä mutkassa oli tiivistä, kun tultiin aikalailla rinta rinnan Tom Nylundin kanssa. Pientä kosketustakin autojemme välillä oli mutta lähtö sujui kuitenkin siististi. Ensimmäisillä kierroksilla painoin niin kovaa kuin pystyin, jotta saisin tehtyä hieman eroa muihin. Se onnistui ja pystyin kisan puolesta välistä lähtien keskittymään täysin omaan ajooni ja tuomaan itseni maaliin voittajana lopulta noin 16 sekunnin voittomarginaalilla. Tein myös kisan ensimmäisillä kierroksilla uuden Porsche GT3 Cup-sarjan rata-ennätyksen, joka myös oikeutti minulle paalupaikan päivän toiseen lähtöön.


Lauantain toinen lähtö

Toinen lähtö oli jokseenkin identtinen, mutta nyt kakkospaikalta lähti Nylundin sijasta Emil Lindholm. Lähtö sujui hyvin ja sain taas ensimmäisellä kierroksella eroa Emiliin. Emil ajoi myös hyvää tasaista tahtia takanani, joten virheisiin ei ollut varaa. Ero pysytteli siinä noin 8 sekunnin paikkeilla, kunnes muutamaa kierrosta ennen ruutulippua Emilillä tuli teknisiä ongelmia ja joutui keskeyttämään lähes varmalta kakkossijalta. Tällaiset tapaukset ovat aina ikäviä mutta kuuluvat lajin henkeen. Ajoin ruutulipulle voittajana lopulta 28 sekunnin voittomarginaalilla kakkosena tulleeseen. Kaikinpuolin viikonloppu oli täysi onnistuminen alussa olleiden ongelmien jälkeen!

Tästä on hyvä jatkaa sarjan johtoasemassa 39 pisteen erolla sarjan neljänteen osakilpailuun Alastaron moottoriradalla 11.-12.7! Siellä painetaan taas niin kovaa kuin ukko ja auto kykenee ja tavoitellaan samanlaista tulosta kuin aiemmissa kilpailuissa :)



Osakilpailu 2: Ahvenisto 14.6.2014

Harjoitukset & Aika-ajot

Kauden toinen osakilpailuviikonloppu Ahveniston radalla sujui täydellisesti. Viikonloppua edeltävä keskiviikon testipäivä jäi meidän osalta väliin ja saapuessani radalle perjantai-aamuna, lupasi säätiedotus sadetta koko päivälle. Tämä oli tärkeää reeniä, sillä en ollut kyseisellä kilpa-autolla ajanut sadekelillä koskaan. Huonona puolena oli se, että keskiviikkona, jolloin osa kuljettajista oli jo testaamassa, oli kuiva keli ja lauantaisesta kisapäivästä oli tulossa aurinkoinen. 

En siis saanut perjantain sadekelin reenistä kisapäivää ajatellen tärkeitä auton säätämisharjoituksia ja jännitystä lisäsi vielä se, ettei warm-up-harjoitusta ollut ollenkaan ennen aika-ajoja. Päätimme laittaa autoon perus-säädöt aika-ajoihin. Onnena oli että meillä on aika-ajoja kaksi: Ensimmäisessä aika-ajossa on tärkeintä päästä vain kymmenen parhaan joukkoon, jotka jatkavat sitten toiseen aika-ajoon, jossa lopulliset tulokset ratkaisevat lähtöruudukon.

Päätinkin siis hakea jo vähän rajoja ensimmäisessä aika-ajossa, jotta tiedän mitä pieniä muutoksia autoon kannattaa tehdä, jotta toisessa aika-ajossa vauhti riittää paalupaikkaan. Suunnitelma onnistui hyvin, voitin sekä aika-ajojen ensimmäisen osion sekä sitten ratkaisevan toisen osion. Paalupaikka tuli hyvällä kierrosajalla 1.18.988, jolla sain noin 1.2 sekunnin pohjat.

Ensimmäinen kisalähtö

Viikonlopun ensimmäinen kisalähtö oli tapahtumia täynnä. Startti jouduttiin uusimaan ensimmäisessä mutkassa tapahtuneen massakolarin takia. Uusintastartti sujui melko hyvin, vaikka toisena lähtenyt Kari-Pekka Laaksonen pääsikin ekaan mutkaan mentäessä rinnalle. Painoin ensimmäiset kierrokset niin lujaa kuin pääsin, jotta saan turvallisen välimatkan muihin. Sen jälkeen pidin tasaista, turvallista, mutta melko nopeaa vauhtia yllä maaliin asti ja näin voitto syntyi noin 13,8 sekunnin marginaalilla. Minulle kirjattiin myös nopein kierrosaika, joten se tiesi paalupaikkaa myös toiseen starttiin.

Toinen kisalähtö

Toinen startti onnistui ensimmäistä starttia paremmin kaikilta osin. Mitään isompaa hässäkkää ei ollut kenelläkään ensimmäiseen mutkaan mentäessä ja tällä kertaa kisaa päästiin siis jatkamaan ilman uusintastarttia. Lähtö onnistui tällä kertaa paremmin ja sain heti vähän välimatkaa muihin. Strategia oli täysin sama kuin ensimmäisessä startissa ja sain tuotua voiton kotiin noin 8 sekunnin voittomarginaalilla. Sain myös toisessa kilpailussa nopeimman kierrosajan nimiini.

4 voittoa, 4 osakilpailua. Ei voisi toivoa parempaa tilannetta, kun jatketaan kilpailemista Pärnun radalla Virossa kahden viikon kuluttua. Sinne lähdetään samalla nöyrällä, mutta määrätietoisella asenteella, jolla ollaan oltu jokaisessa kisassa tähänkin mennessä.

1. Kisalähdön tulokset
1) Jukka Honkavuori, 2) Kari-Pekka Laaksonen – 13.481, 3) Johan Westergård -22.729, 4) Raimo Niemi -27.549, 5) Tom Nylund 37.220, 6) Marko Helistekangas 43.493, 7) Jesse Lintumäki -53.000, 8) Dennis Nylund -1.08.565, 9)Pekka Lintumäki -1.08.978

2. Kisalähdön tulokset
1) Jukka Honkavuori, 2) Kari-Pekka Laaksonen -8.336, 3) Johan Westergård -9,445, 4) Emil Lindholm -14.932, 5)Tom Nylund -28.328, 6) Simo Muhonen -30.549, 7) Raimo Niemi -44.376, 8) Mikko Eskelinen -45.928, 9) Tommi Haru -46.191, 10) Jesse Lintumäki -55.629, 11) Marko Helistekangas -1.04.576, 12) Dennis Nylund -1.11.241, 13) Pekka Lintumäki -1.16.716, 14) Anssi-Jukka Kasi –1 kierros

Pistetilanne Ahveniston jälkeen
1) Jukka Honkavuori 140
2) Johan Westergård 113
3) Dennis Nylund 110
4) Jesse Lintumäki 100
5) Tom Nylund 95
6) Simo Muhonen 93
7) Pekka Lintumäki 92
8) Raimo Niemi 91
9) Emil Lindholm 90
10) Anssi-Jukka Kasi 74
11) Kari-Pekka Laaksonen 64
12) Tommi Haru 62
13) Ari Laivola 50
14) Marko Helistekangas 32
15) Daniel Skurnik 0
16) Olli Jalonen 0

kuva: Ari Paronen/PRCF

kuva: Mika Mäki / Mainostoimisto Ajaton Oy



Osakilpailu 1: Botniaring 17.5.2014

Täydellinen startti kilpakaudelle!

Viime torstaina pääsin ensimmäistä kertaa tämän vuoden kilpa-autoni rattiin Jurvan Botniaringillä. Päätin keskittyä ensimmäisenä testipäivänä vain saamaan tuntuman autoon ja hakea jarrutuspaikat ja ajolinjat kohdalleen sen erityisemmin auton säätöihin vielä koskematta. Ajoin koko päivän vanhoilla, edellisvuoden renkailla.

Tuntuma löytyi melko pian ja torstai-iltapäivänä pystyin jo antamaan tiimille aika paljon palautetta, miten auto käyttäytyy käytetyllä renkaalla ja miten sitä mahdollisesti pitäisi vielä säätää. Perjantaina virallisissa harjoituksissa aloin jo hakemaan enemmän rajoja ja parantamaan kierrosaikoja. Säädimme autoa hieman iltapäivällä ja ajettavuus parani entisestään. Päivän lopuksi ajoimme kaksi testisessiota uusilla renkailla ja auton ajettavuus muuttui paljon levottomammaksi, joten ilta vietettiin säätömuutoksia miettiessä.

Seuraavana päivänä, lauantaina, olikin sitten tosikoitos edessä. Oli aika näyttää mistä pohjoisen poika on tehty ja painaa menemään niin että tukka hulmuaa. Aamun warm-upissa vauhti olikin jo täysin kohdallaan. Olin nopein melkein sekunnin erolla toiseksi nopeimpaan. Perjantai-iltana tehdyt säätömuutokset siis olivat oikeaan suuntaan. Aika-ajoissa otin jo hieman riskiä ja koitin parastani. Se tuotti tulosta ja voitin aika-ajot noin 0,4 sekunnin erolla. 

Ensimmäinen startti sujui kuin unelma. Ns. lentävä lähtö oli minulle rata-autoilun puolella ensimmäistä kertaa edessä, mutta kaikki sujui ongelmitta. Pidin paikkani kärjessä startin jälkeen, painoin ensimmäiset pari kierrosta niin kovaa kuin pääsin, jotta saan turvallisen välimatkan muihin. Suunnitelma onnistui ja kisan loppupuolella pystyin jo hellittämään ja keskityin kontrolloimaan noin 10 sekunnin johtoasemaa ajaen auton turvallisesti maaliin.

Toinen lähtö sujui jokseenkin identtisesti ensimmäisen lähdön kanssa, nyt noin 6 sekunnin johtoasemassa. Voittojen lisäksi onnistuin saamaan molemmista lähdöistä nopeimman kierroksen.

Viikonloppu sujui siis täydellisesti ja enempää ei siltä olisi voinut toivoa. Sarjan pistejohdossa on hyvä jatkaa seuraaviin kilpailuihin Ahvenistolla kesäkuun puolessa välissä!

Jukka

Kuva: Sami Kolsi